IT-laitteiden entistä tehokkaampi hyödyntäminen pienentää päästöjä, energiankulutusta ja elektroniikkajätteiden määrää

NRC Group on sitoutunut 3stepIT:n elinkaarenhallintamalliin, mikä tarkoittaa entistä tehokkaampaa IT-laitteiden hyödyntämistä. Näin pienennetään päästöjä, energiankulutusta ja elektroniikkajätteiden määrää.

Jaa:

Tietokoneiden, puhelinten ja muiden IT-laitteiden valmistuksesta ja käytöstä aiheutuu merkittäviä epäsuoria ilmastopäästöjä. Lisäksi IT-laitteiden valmistuksessa käytetään uusiutumattomia luonnonvaroja, joiden hankkiminen ilmastopäästöjen lisäksi kiihdyttää luontokatoa. Luontoliiton mukaan esimerkiksi yhden tietokoneen ekologinen jalanjälki on noin 1,8 t. Tietokoneen valmistuksessa kuluu vettä 1500 litraa, 240 kg fossiilisia polttoaineita ja 22 kg kemikaaleja.

Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää, että työntekijöiden käytössä on toimivat, luotettavat ja tehokkaat laitteet. NRC Group onkin käynnistänyt 3stepIT:n yhteistyön, jonka avulla käyttökelpoisille laitteille etsitään uudet käyttäjät ja elinkaarensa päähän tulleet laitteet kierrätetään 3stepIT:n elinkaarimallin mukaisesti. 98 prosenttia palautetuista vuokralaitteista tulee uudelleen käyttöön ja loput kierrätetään materiaalina. Tällä toimintamallilla hiilijalanjälki pienenee, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö vähenee ja jätteen määrä alenee. 

Lue lisää vastuullisuudesta