Katariina Nilsson NRC Groupin Materiaalit-divisioonan johtajaksi

Katariina Nilsson aloittaa 1.3.2021 NRC Groupin Suomen maayhtiön Materiaalit-divisioonan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Katariinan vahva kokemus raideliikenteen vastuutehtävistä sekä liiketoiminnan kehittämisen tehtävistä tukevat erinomaisesti kasvustrategiaamme.

Jaa:

KTM Katariina Nilsson on toiminut VR Transpointin raakapuulogistiikan liiketoimintavastaavana sekä avainasiakaspäällikkönä vuodesta 2019 alkaen. Tätä ennen Katariina vastasi samassa yhtiössä muun muassa liiketoiminnan kehittämisestä.

"Minua inspiroi NRC Groupin voimakas kasvutarina sekä yrityksen visio olla infra-alan halutuin yhteistyökumppani ja työnantaja", sanoo Nilsson.

"NRC Group on Suomen suurin rautatie- ja raitotierakentaja sekä kunnossapitäjä. Materiaalipalvelumme kattavat rautatiemateriaalien hankinnan ja varastoinnin sekä ratapölkkyjen kyllästyksen ja hitsauspalvelut. Katariinan monipuolinen kokemus liiketoimintojen kehitystehtävistä tukee liiketoimintamme menestystä ja tätä myöten kasvustrategiaamme", NRC Groupin Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Harri Lukkarinen toteaa.

"Katariina on voittanut kolme Suomen-mestaruutta naisten jääkiekossa. Jääkiekkouransa jälkeen hän aloitti triathlonin harjoittamisen, jonka myötä hän on voittanut kaksi ikäryhmänsä Suomen-mestaruutta sekä suorittanut kunniakkaasti myös täyden Ironman-matkan. Nämä seikat kertovat osaltaan Katariinan päättäväisyydestä ja sinnikkyydestä sekä siitä, että hän sopii erinomaisesti määrätietoiseen tiimiimme", myhäilee Lukkarinen tyytyväisenä.