Pohjoisten kunnossapitoalueiden tarkastustoiminta on keväällä kiivaimmillaan

Pohjois-Suomen rataverkon kunnossapitoalueet 9 ja 11 sisältävät liikennemääriltään hyvin vaihtelevia rataosuuksia. Alue on pääosin yksiraiteista ja osin sähköistämätöntäkin. Ennakoivalla ja oikein kohdistetulla kunnossapidolla henkilö- ja tavaraliikenne saadaan kulkemaan sujuvasti joka säällä.

Petri Nevanperä kunnossapitämässä rataverkkoa

Väyläviraston pohjoiset rataverkon kunnossapitoalueet 9 ja 11 ovat olleet NRC Groupin vastuulla marraskuusta 2020 asti. Sopimuskausi jatkuu vähintään syksylle 2023. Noin 16,1 miljoonan euron kunnossapitosopimus kattaa aikoinaan kolmen eri kunnossapitoalueen sisällä hoidettuja rataosuuksia Perämeren rannikolta Kainuuseen ja Venäjän rajalle asti.

– Osa töistä tehdäänkin Pohjois-Suomen puitesopimuksen alla, kertoo NRC Groupin kunnossapidon projektipäällikkö Petri Nevanperä. Työtä riittää yhteensä noin 1200 raidekilometrin, 539 vaihteen ja liki 600 tasoristeyksen kunnossapidossa. – Ratojen päällysrakenteiden lisäksi meille kuuluvat muun muassa junien kulunvalvonnasta ja ohjauksesta vastaavat turvalaitteet.

Pohjoisten kunnossapitoalueiden liikennemäärät vaihtelevat paljon. – Esimerkiksi Kontiomäeltä Porokylään kulkee vain vähän liikennettä, mutta Kokkolasta Ouluun kulkee nopean liikenteen rata, Nevanperä sanoo. Rata Kokkolasta Raaheen ja Oulun kautta Vartiukseen on myös tärkeä tavaraliikenneväylä. – Idänliikenne on tärkeää esimerkiksi suomalaiselle terästeollisuudelle.

Kiskovikoja etsitään ultraäänilaitteella

Ratojen tarkastustoiminta on kevään ja kesän aikana kiivaimmillaan. Raiteiden kunto tarkastetaan kävelytarkastuksissa silmämääräisesti ja ultraäänilaitteella. – Ultraääni löytää raiteista ja vaihteista sellaisetkin piilevät viat, jotka eivät silmälle välttämättä näy, Nevanperä sanoo.

Vuoden korjaus- ja kunnostussuunnitelmia tarkennetaan kävelytarkastusten ja Meeri-radantarkastusvaunun antamien geometriatietojen pohjalta. Joka vuosi kunnossapitoalueella tuetaan noin 300 raidekilometriä ja 100 vaihdetta. – Ennakoiva ja oikea-aikainen kunnossapito parantaa radan geometriaa, lisää henkilöliikenteen matkustusmukavuutta ja pidentää ratainfran elinkaarta. Lisäksi junaliikenne pystyy kulkemaan ilman turhia nopeusrajoituksia.

Pölkkyjä vaihdetaan ja kiskoja kierrätetään

Pohjoisilla kunnossapitoalueilla on yhä paljon yksiraiteisia ja sähköttömiäkin rataosuuksia. Vaikka liikennemäärät eivät ole Etelä-Suomen luokkaa, yksiraiteisuus vaatii tarkkaa töiden suunnittelua. – Vuositasolla meille on sovittuna myös muutamia pidempiä kunnossapidon työikkunoita, Nevanperä kertoo.

Kevään aikana Kajaanin ja Kontiomäen välillä on jo aloitettu ratapölkkyjen vaihto. Tavoitteena on uusia noin 7000 pölkkyä pelkästään tänä vuonna. – Lisäksi olemme vaihtamassa kiskoja pääasiassa kaarien kohdalle, joissa kalusto kuluttaa rataa kaikkein eniten.

Nevanperä on pistänyt ilahtuneena merkille, miten kiertotalous on tullut mukaan Väyläviraston kunnossapitourakoihin yhä selvemmin. – Meidänkin kunnossapitoalueeltamme siirretään kiskoja korkeamman kunnossapitoluokan rataosuuksilta vähäliikenteisille raiteille uusiokäyttöön.

This site uses cookies, as explained in our cookie policy. If you agree to our use of cookies, please close this message and continue to use this site.