Olemme saavuttaneet Nolla tapaturmaa -foorumin tasoluokituksen 3

NRC Group on saanut tunnustuksen pitkäjänteisestä turvallisuustyöstään saavuttamalla Nolla tapaturmaa –foorumin tasoluokituksen 3 – Suuntana maailman kärki. Tasoluokitukset myönnetään työturvallisuuden parantamisesta vuosittain. Tänä vuonna tasoluokituksen sai 87 työpaikkaa ja näistä 33 pääsi nollan tapaturman tavoitteeseen vuonna 2020.

Jaa:

Pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Vuonna 2020 Suomessa sattui työpaikoilla keskimäärin 25 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikoilla vastaava tapaturmataajuuden keskiarvo oli puolestaan 9,2, mikä on vähemmän kuin edellisvuonna. Meidän tapaturmataajuutemme viime vuonna oli 7,2.

Tasoluokituksen saavuttaneista yrityksistä kerrotaan, että keskeistä hyvässä työturvallisuuskehityksessä on yhteiset tavoitteet joihin kaikki työpaikalla ovat sitoutuneet. Käytännössä hyviä tuloksi on saatu esimerkiksi lisäämällä johdon työmaakäyntejä, työntekijöiden riskiarviointeja lisäämällä, alihankkijoiden paremmalla perehdytyksellä turvallisuuskäytäntöihin ja työntekijöiden palkitsemisella hyvistä turvallisuusteoista.

"Voimme olla ylpeitä saavuttamastamme tasoluokituksesta 3. Toimintatapamme kuitenkin vastaavat tasoa 1, mutta tapaturmien ja erityisesti poissaolojen määrä laskevat vielä sijoituksemme tuonne pronssitasolle," kertoo vastuullisuusjohtaja Sanna Ström.

Nolla tapaturmaa -foorumiin kuuluu 450 työpaikkaa, ja tasoluokituksen kriteerit on luotu yhdessä jäsentyöpaikkojen kanssa. Tasoluokitukseen vaikuttaa muun muassa työpaikan työtapaturmataajuus ja tapaturmien vakavuus. Lisäksi edellytyksenä on, että työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoitusmenettely ovat kunnossa.

Nolla tapaturmaa -foorumi

  • Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jossa tavoite on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen.
  • Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 450 työpaikkaa ympäri Suomen, mikä kattaa 17 % työllisestä työvoimasta Suomessa.
  • Foorumi on toiminut vuodesta 2003. Toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.
  • Tutustu myös: nollis.fi, sosiaalinen media: @NollaTapaturmaa